Viettitokoja
Kotipihalla pikapikaa ennen nakkia tokotreeni. Vahvistelin metskujen jälkeen kaikkea ja painotettiin vauhtiin. Aurinko paistoi ja asteita oli kymmenen pintaan.
Metskuissa enimmäkseen nostoja käteen ja parin metrin noutoja, edelleen kaikki oikeen hyviä, siltikin pitää malttaa olla kiirehtimättä ja vahvistaa vaan hyvää pitoa. Suurimmaksi osaksi kaikki metskut oli oikeen hyviä, sanotaan että kerran hosui noutonoudon nostossa ja kolisteli, mutta totesin että eipä muuten käy ja otin ihan vaan noston maasta jonka jälkeen kyllä suoritti taas oikeen mallikkaasti.
Luoksetuloja tehtiin ekaks pari suoraa leluun, joka oli vaan näkyvillä jossain vasemman reiden paikkeilla ja tuo ampui siihen kiinni ja jatkoi onnellisena matkaansa – patukka suussa. Eli toimii oikeen hyvin. Sitten kierrettiin puskaa ja mökkiä ja aina Rem tuli ihan yhtä hienosti kiinni leluun vaikka välillä vetäsinkin treenipatukan esiin vasta koiran ollessa metrin-parin päässä. Kerran stoppasin ja siitä edelleen suoraan leluun, kaikki oli kyllä tosi hyviä !
Seuraaminen oli oikeen mallikasta, ilman mitään kummemmin havaittavaa edistämistäkään, oikeen hyvä. Myös perusasennot oli nopeita, mutta niinhän se menee; sitä saa mitä vahvistaa.
Jäävissä maahanmeno olikin tosi huonossa jamassa, sitä tehtiin sitten väliin leikkinä, eli revitettiin, irti ja maahan minkä jälkeen leikki jatkui. Kohta oli taas jäävienkin maahanmeno ihan kivan näköinen. Seisomisessa tein idarin kävelyn ja vapautin eteen lelulle, ei nostellut koipia kertaakaan. Istumiset nopeita ja niistä patukkapalkkaa peliin, toimi.
Kaukoja läheltä ja kaukaa, jos ykskään vaihto sarjassa oli himpunkaan epävarma tai hidas niin siitä heti superpalkka, millä olikin aika näkyvä vaikutus lähes samantien. Pitää sitten jatkossa tosi satunnaisesti pistää bileet pystyyn teknillisesti oikeasta vaihdosta, oli se sitten hidas tai nopea, näinhän sitä vauhtia saadaan, palkkaamalla.
Oli oikeen kiva treeni ! Mulla vaan vasemmassa reidessä törkeä mustelma kun koira tuli luoksarissa niin kiivaasti patukkaan kiinni ja hammas kolahti aika ikävästi koipeen, mutta mitäs pienistä. Mahtitreeni korvaa kyllä yhden aika ilkeän näköisen mustelman !

Kivan näköinen tää sun treeni blogi. Jatodella makeet kuvatremusta tuolla ylhäällä tosi toimissa.
Mukavaa, että teidän reenit onnistui kivasti ja jäi hyvä mieli. Niitä täällä päässä taas odotellen, tuntuu, että omat vaateet tuota pikkuista kohtaan on hiukka kohtuuttomat ja meinaa mennä välillä haudan vakavaksi tekeminen. Ruut kun myös on aika tosikko töitä tehdessään =D
Heippahei!
Kiva treeniblogi! Varsin siisti ulkoasu ja selkeää tekstiä
Hieno homma. Täytyy käydä tätä lukemassa.
Te taidattekin treenata aika tiiviiseen tahtiin?
Remulla hauska tuo kesäturkki. Meillä pikkuperhoset näytti samanlaisilta palleroisilta pennuilta kesäturkeissaan
Treeni-iloa!
Hei vaan molemmille !
Kyllä ne teidänkin treenit Susan lähtee siitä sujumaan, kunhan itse muistat että se on kaikesta huolimatta ihan kakara vielä
Iloisia treenejä siihen suuntaan!
Sarianne, kiitos palautteesta ja tervetuloa vierailemaan useamminkin jos jutut kiinnostaa! Joo, me reenitään tosiaankin lähes joka päivä, miinustaen toki koiran rokulipäivät milloin vaan samoillaan metsissä
Jepa, Rempasta on kyllä korkea aika saada TVA ! Kuono kohti ens vuoden kokeita siis, myö katotaan sitten vuodenvaihteen jälkeen millä mallilla liikkeet on ja millä fiiliksellä mennään, eiköhän se luokkavalinta viim. silloin avaudu
.
Olisko sulla mitään vinkkiä meille että miten ton ruudun kanssa sitten kannattais toimia? Rommillehan ruoka on aina paras palkka, ja lätkällä oonkin alun perin opettanu, mutta kun se meni sellaseks pirun haisteluks jos lätkä ei joku kerta ruudussa ollutkaan… Ääh, ehkä mä en vaan osaa !
Romppa kiittää rapsuista ja lähettää Rempalle naisen terveiset
Vi ses !
Kyllä tuonne ainakin jotain vuodatuksentapaista oli tallentunut? Mutta vuodatuksesta ei koskaan tiedä, oikea bittisyöjämonsteri koko paska
..
.
Ja kyllä saat mielellään sitten kun nähään niin antaa vinkkiä, jos vaikka näkisit meijän ruuduntyyppistä in action, vois auttaa hahmottamaan ongelmaa. En nyt uskalla sen kanssa edetä, kun en tarkkaan tiiä miten sen teen. Mutta onneks mun hyvä kaveri on tollanen koiraguru