Päivän tokot ja suunnitelmia
Noniin, alkaapa taas löytyä oikeat raiteet normaaliin elämään, ollut hirrmuisesti kaikenlaista muuta. Meidän treenitaukokin venyi hieman, ehh. Ollaan parit treenit käyty, lähinnä vaan koiran mielenterveyden vuoksi, kertailemassa tuttuja juttuja ja silti tuntuu että kaikki on ihan hunningolla. Tässähän on tiedossa tiukkaa treeniä, jotta päästään alkuvuodesta tosissaan kisaamaan ev-luokkaan!
Tämänkin päivän treenit noudatteli viime viikkojen kaavaa, eli tehtiin lähinnä seuraamista, kaukoja ja luoksetuloja. Kaikki teknisesti oikein, mutta ilme ei ollut sellainen mitä haluan. Liikkeet vaan suoritettiin, huoh. Motivaatiotreenit peliin!
Suunnitelmista sen verran, että kisaamaan olisi tarkoitus päästä helmikuusta alkaen, mieluiten valmiilla suorituksilla, millaisia ei tietenkään saada aikaan ilman työtä! Aloitellaan säännöllinen treenaaminen motivaation & ilmeen palauttamiseksi viettitreeneillä pikkuhiljaa häiriötä kasvattaen. Mä en ole itseasiassa koskaan treenaamalla treenannut just häiriötä, mikä saattaakin olla osasyy satunnaiseen koomaan millon ei kuulla tai nähdä mua. Tätähän meidän pitää treenata, mutta sillein vähän sivussa, lenkeillä ym. Pääosassa pidetään treenatessa kuitenkin ilme. Tehdään treeni useissa pienissä pätkissä ja liikkeet tosi pilkottuina suurella palkalla. Jeps, eiköhän se siitä !

Heips!
En Löydä sun s.posti osoitetta mistään, eikä munkaan ole sivuillani. Ollaan reenamassa perjantaina yhden partis omistajan kanssa Järvenpään aseman viereisessä parkkihallissa n. klo 18 alkaen. Aika tarkentuu vielä. laitatko vaikka mulle s.postia sopiiko aika ja päivä sulle vai katsotaanko joku muu päivä yhteistä reeniä. Mun s.posti on: susan.miiro@gmail.com