Agilitytreenit
Tänään meitä oli vaan ohjaaja Tero ja Mäkelän Sari plus me Ärspän kanssa, eli saatiin aika tehokkaat reenit. Putki- ja hyppyhässäkkää yhdistettynä. Tehtiin kolme erilaista pätkää, joista yhdessä pääsin tutustumaan jaakotuksen saloihin ja hyvinhän tuokin sujui. Rems oli oikeen vauhti päällä kun ei olla pitkään aikaan tehty kun sisätokoja (=alustalle syöksymisiä, metskun pitoa ja kaukoja). Kaikki kolme pätkää ihan sujuvia, mutta mun ohjaus oli vähän hutiloivaa ja suurpiirtistä mikä ei tietenkään sovi Remulle joten kantapään kautta lopputulokseen, joka tällä kerta oli niin hieno että !
Huomattiinpa myös että jotain on tapahtunut, koska tuo elikko pysyy lähdössä ! Ja siis todellakin pysyy, ei kyttää maanisesti ensimmäistä estettä, vaan tuijottelee mua, kokoajan valmiina lähtöön. Huippua! Myös kontaktit oli supermakeet kuten koko koira. Kun vikalle pätkälle sitten iskettiin kepit, pisti mietityttämään tämä kohta puolisen vuotta kestänyt keppiprojekti, mikä ei ole edennyt mihinkään koska JAUn kujakepit ei oo tarpeeksi tukevat vaan tosi löysät eli R saa vaan menemällä ne taipumaan. Päätin sitten antaa koko asian olla, menköön miten menee kun kuitenkin on ihan tarpeeksi vauhdikkaat, heti kun taas oppii menemään ne. Tero myös muistutti mua ohjauksen selkeydestä, vastakkaisella kädellä otettaessa halutaan aina koiran kääntyvän itseään päin, eli mun pitää muistaa etten ohjaa koiraa irtoamaan vastakkaisella kädellä, se luulee sitä tosi helposti esim. valssiksi ja tulee käteen.
Oli oikeen kivat treenit, seuraavat on syyskauden viimeiset, saas nähdä mitä meillä sillon on!
